Asiantuntijat ennustavat kiertotalouden muuttavan työtä: Tällaisia taitoja ja osaamista tarvitaan tulevaisuuden työelämässä

Opiskelijoita korkeakoulussa
Facebooktwitterlinkedin

Yhteistyötaidot, johtaminen ja suunnittelu korostuvat tulevaisuuden työelämässä, kun kiertotalous ylittää toimialarajoja. Samalla kiertotalouden osaajille on yhä enemmän kysyntää teollisuudessa.

Gaia Consulting on selvittänyt Sitran toimeksiannosta kiertotalouden roolia tulevaisuuden työelämässä. Selvityksen kohteina olivat teknologiateollisuus, kemianteollisuus ja rakennusala.

Selvityksen tekijät haastattelivat työntekijöitä yli 20 yrityksestä kiertotalouden työllisyys- ja osaamistilanteesta. Lisäksi asiantuntijat tekivät kirjallisuuskatsauksen ja järjestivät kolme työpajaa.

Solveig Roschier, Rosa Degerman ja Ulla Värre kertoivat Sitran tilaisuudessa tammikuussa, että kiertotalousasiantuntijoille on kasvava tarve läpi koko tuotantoketjun.

”Yrityksissä on käynnissä valtava muutos yritysvastuullisuuden, vähähiilisyyden ja kiertotalouden kannalta”, sittemmin Fortumille siirtynyt Roschier korostaa.

Suunnittelu avainroolissa

Jatkuva muutos vaatii elinikäistä oppimista. Suunnittelun merkitys korostuu koko arvoketjussa.

”Uusien tehtävänimikkeiden sijaan kiertotalousosaaminen integroituu osaksi olemassa olevia työtehtäviä. Kiertotalous myös tiivistää yhteistyötä työpaikkojen sisällä, yritysten välillä ja jopa toimialojen välillä. Digitaidot tulevat jokaisen työtehtäviin”, Gaian Degerman listaa.

Etenkin on kysyntää taitajille, jotka osaavat yhdistellä erilaista osaamista, kuten vaikkapa materiaalivirtojen hallintaa ja laskentataloutta.

”Kiertotalousosaamista tarvitaan kaikilla tasoilla, mutta suunnittelun ja johtamisen merkitys korostuu”, sanoo Värre.

Teksti: Elina Saarinen/ Uusiouutiset-lehti

Kuva: Adobe Stock. Opiskelijat varautuvat jo tulevaisuuden työelämän osaamistarpeisiin.

Facebooktwitterlinkedin