Alkoholin matkustajatuonnin väheneminen näkyi jäteastialla: Suomalaiset palauttivat metallitölkkejä ja lasipulloja aiempaa vähemmän Rinki-ekopisteisiin

Lajittelua Rinki-pisteellä
Facebooktwitterlinkedin

Koronapandemian aiheuttamat muutokset kuluttajakäyttäytymisessä näkyvät viime kädessä myös jätehuollossa.

Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy kertoo, että lisääntyneet verkkokauppaostokset ja noutoruoan kasvanut suosio nostivat kartonkijätteen määrän huippulukemiin.

Vuonna 2021 kartonkijätteen määrä nousi 30 000 tonniin, kun vielä vuonna 2018 kerättiin noin 20 000 tonnia kartonkia.

 

Pantittomien juomapakkausten määrä väheni

Pandemian aikana matkustaminen väheni selvästi. Samalla tyrehtyi alkoholin matkustajatuonti esimerkiksi Virosta.

Tämä on heijastunut Rinki-ekopisteisiin. Yleensä ulkomailta roudatuissa juomapakkauksissa ei ole panttia, joten ne palautuvat tyypillisesti Rinki-ekopisteille. Koronan aikana metallitölkkejä ja juomapulloja on kuitenkin kertynyt Rinki-pisteisiin aiempaa vähemmän.

Muuten pakkausjätteen keräysmäärät Rinki-ekopisteillä ovat kasvaneet viime vuosina merkittävästi. Vuonna 2021 suomalaiset toivat Rinki-ekopisteille kierrätettäväksi yhteensä 58 700 tonnia pakkausjätettä, kun vuonna 2016 luku oli vain 22 900 tonnia.

”Vuonna 2021 ekopisteitä tyhjennettiin yli 340 000 kertaa”, kertoo Ringin operatiivinen johtaja Pertti Tammivuori.

 

Lapissa ahkerimmat lajittelijat

Ringin tilastoista selviää myös, mistä päin Suomea löytyvät innokkaimmat ja laiskimmat lajittelijat.

Ahkerimmin pakkausjätteitään ovat Rinki-ekopisteille tuoneet Pelkosenniemessä ja Kolarissa asuvat suomalaiset. Näiden kuntien asukkaat toivat vuonna 2021 ekopisteille niin paljon jätettä, että asukasta kohden laskettuna määrä nousee peräti 41,7 kiloon.

Lukema on huima verrattuna siihen, että suomalaisten keskiarvo on 9,3 kiloa pakkausjätettä per henkilö.

Myös raisiolaiset, kauniaislaiset ja riihimäkeläiset ovat ahkeria Rinki-pisteiden käyttäjiä.

Sen sijaan Viitasaarella, Kivijärvellä ja Pihtiputaalla ekopisteille tuotiin pakkausjätettä vain 3,3 kiloa henkeä kohden.

Vertailussa eivät olleet mukana ne asukkaat, joilla on pakkausjätteiden erilliskeräysastioita oman taloyhtiön pihassa.

Jatkossa yhä useampi suomalainen pystyy lajittelemaan pakkausjätteet omasta pihapiiristä löytyviin astioihin: Heinäkuuhun 2023 mennessä kaikista vähintään viiden asunnon kiinteistöistä tulee löytyä omat keräysastiat muovi-, lasi- ja kartonkipakkauksille sekä pienmetallille.

Vähintään viiden asunnon kiinteistöjä on Suomessa noin 77 000.

 

Teksti: Elina Saarinen/ Uusiouutiset

Kuva: Rinki.

Facebooktwitterlinkedin