Aineettomia tai käytettyjä joululahjoja, kasvis-kala-menu joulupöytään – Kestävää ja kohtuullista joulua!

Kestävää joulua
Facebooktwitterlinkedin

Anna tänä jouluna rohkeasti lahjaksi jotakin käytettyä!

Tori.fi:n kyselytutkimuksen mukaan jopa 95 prosenttia vastaajista ottaisi vastaan käytetyn joululahjan, jos sellaisen saisi. Käytetyn lahjan voisi antaa 86 prosenttia vastaajista.

Käytetyn lahjan suosio on kasvanut viime vuosina, mutta silti puolet suomalaisista ei ole vielä koskaan saanut käytettyä lahjaa.

”Osa etenkin niistä, jotka miettivät lahjan antamista, pelkää sen aiheuttavan lahjan saajassa negatiivisia tunteita. Tämä pelko on turha, sillä saajat kokevat käytetyt lahjat tervetulleiksi”, toteaa Tori.fi:n johtaja Jenni Tuomisto.

Suosituimpia käytettyjä lahjoja ovat astiat ja keittiötarvikkeet sekä kirjat ja lehdet.

Tärkein syy käytetyn lahjan antamiseen on suomalaisten mielestä ekologisuus.

Joulusaunassa maltilla

Motiva vinkkaa seitsemän niksiä, joilla joulua voi viettää aiempaa kestävämmin.

Aineettomat lahjat ovat yksi vaihtoehto. Jouluaterialle voi lisätä kasviksia ja ruokaa kannattaa muutenkin kokata vain tarpeeseen. Joulutunnelmaa voi luoda kierrätysmateriaaleista askartelemalla.

Motiva muistuttaa myös liikkumaan vähäpäästöisesti ja lämmittämään joulusaunaa maltillisesti.

Kohtuullisuus kuuluu kaikille

Martat vinkkaavat joulusivustollaan erilaisia ympäristöystävällisen joulun tekoja, kuten kala-kasvismenun joulupöytään, joulun energiansäästövinkkejä ja ideoita aineettomiksi joululahjoiksi.

Kuluvana vuonna moni suomalainen tekee jouluvalmisteluita kiristyneessä taloudellisessa tilanteessa. Marttojen jouluvinkeillä joulusta voi rakentaa omannäköisen ja valita itselle sopivia kestävän joulun tekoja.

”Hyvä joulu, ympäristöystävällinen joulu ja taloudellinen joulu eivät sulje toisiaan pois”, sanoo Marttaliiton kotitalousasiantuntija Niina Silander.

Joulunajan hankintoja kannattaa tehdä harkiten, vaikka se ei olisi taloudellisesti välttämätöntä. Ympäristön huomioiminen omissa kulutusvalinnoissaan on yhteinen asia.

”Kohtuullinen joulu ei ole vain niiden vastuulla, joilla ei ole vaihtoehtoja muuhun”, muistuttaa Silander.

Koronavuosien jälkeen jouluun tuo iloa mahdollisuus viettää juhlapyhiä yhdessä lähimmäisten kanssa. Kuluttamisen sijaan mielihyvää löydetään kohtaamisesta.

”Tänä jouluna haluamme kannustaa ihmisiä suorittamaan ja kuluttamaan vähemmän ja kohtaamaan toisemme lempeydellä ja myötätunnolla”, sanoo Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä.

Facebooktwitterlinkedin