18 uutta biokaasuasemaa

Gasumin laitos Lohjalla
Facebooktwitterlinkedin

Biokaasuautoilu helpottuu Suomessa.

Energiavirasto päätti tammikuussa myöntää uusia tukia biokaasun tankkauspisteille. Biokaasun tankkausasemien rakentamiseen myönnettiin yhteensä 2,8 miljoonaa euroa.

Uudet tankkauspisteet perustetaan Alavudelle, Forssaan, Hyvinkäälle, Hämeenlinnaan, Joensuuhun, Kajaaniin, Kokkolaan, Kuopioon, Lapinjärvelle, Laukaaseen, Lohjaan, Naantaliin, Pertunmaalle, Pietarsaareen, Pirkkalaan, Pyhäjärvelle, Äänekoskelle sekä Vöyriin.

 

Kaasuautojen määrä kasvoi

 

Tuettujen tarjoajien joukossa on sekä uusia että vanhoja biokaasualan toimijoita. Gasum sai tukea viidelle hankkeelle, Wega Group kahdelle. Puhas Oy sai tukea Joensuun asemalle.

Tukea saaneiden asemahankkeiden joukossa on sekä nesteytetyn maa- ja biokaasun tankkausasemia raskaalle liikenteelle että paineistetun maa- ja biokaasun tankkausasemia henkilö-, jakelu- ja jäteautoille.

Suomessa oli Gasumin mukaan viime vuoden lopussa noin 13 600 kaasukäyttöistä ajoneuvoa. Määrä kasvoi edellisvuodesta yli 30 prosenttia.

Liikenteen infrastruktuurituen päätökset löytyvät energiavirasto.fi-sivulta.

 

Kuva: Gasum. Myös Gasum saa tukea viidelle biokaasuhankkeelleen.

Facebooktwitterlinkedin