Visio 2020: Turha roina kaapeista katalogiin

Facebooktwitterlinkedin

19.2.2015

”On arvioitu, että jos ihminen omistaa vaikkapa 10 000 tavaraa, näistä 70 % on turhia ja lojuu komeroissa ja kaapeissa. Vaikka ihmiset suhtautuvat kierrätykseen myönteisesti, he eivät aktivoidu, vaan kodin turhat tavarat jäävät varastoon.”

Näin sanoo Kierrätysverkko Oy:n toimitusjohtaja Harri Välimäki. Välimäki johtaa Kierrätyskeskus 2020 -hanketta, joka tähtää täysin uudenlaiseen, digitalisointiin ja läpivirtaukseen pohjautuvaan kierrätyskonseptiin. Siinä kierrätyksestä tehdään kuluttajalle mahdollisimman helppoa, yhden luukun periaatteella toimivaa.

”Nykyisin on jätetty kuluttajan vastuulle miettiä, mitä teen tarpeettomalle tavaralleni, onko se jätettä vai kelpaisiko se uudelleenkäyttöön. Haluamme yksinkertaistaa ja helpottaa kuluttajan tehtävää.”

Tulevaisuuden kierrätyskonseptissa kuluttaja voi tuoda kaiken tarpeettoman kerralla kiertoon. Palvelu tekee lajittelu- ja hinnoittelutyön ja ohjaa tavarat joko korjattavaksi tai myyntiin.

Hyväkuntoiset tavarat valokuvataan digitaaliseen katalogiin, verkkokauppaan, jossa tavaran kauppahinta määräytyy myyntiajan ja kysynnän perusteella. Myymättä jääneet tavarat hyödynnetään osina, materiaalina tai energiana.

Välimäen mukaan digitalisoinnin työläys on myytti.

”Tuotteesta otetaan kuva ja se on verkkokaupassa alle kymmenessä sekunnissa. Mittakaavaetu saadaan sillä, että toimijat verkottuvat keskenään.”

Juuri nyt hankkeessa on menossa dokumentoinnin ja varastovaiheen tekninen testaaminen.

”Kierrätyskeskus ei voi siirtyä digitalisoituun kierrätykseen yhdessä yössä. Koko prosessin on muututtava radikaalisti katalogi- ja varastovaiheen kautta verkkokauppavaiheeseen. Toimintaan liittyy paljon kokonaan uudenlaisia palvelumalleja ja liiketoimintamahdollisuuksia”, Välimäki näkee.

Sitra arvioi äskettäin, että second hand -markkinoissa on Suomessa yli 400 miljoonan euron potentiaali.

Välimäki uskoo, että summa on todellisuudessa moninkertainen, sillä ihmisten koteihin varastoidun tavaran arvosta ja käyttöpotentiaalista ei toistaiseksi ole olemassa tarkkaa tietoa. Digitalisoitu kierrätyskonsepti kerryttäisi dokumentoitua tietoa tavaramarkkinoista ja siitä, mille on yhä kysyntää ja mihin hintaan.

Kierrätyskeskus 2020 -hankkeen kumppanit, Lassila & Tikanoja, Päijät-Hämeen Jätehuolto, Lahden kaupunki, Lahden kierrätyskeskus Patina ja Lahden ammattikorkeakoulu, rakentavat toukokuun loppuun mennessä prototyypin tulevaisuuden kierrätyskeskuksesta. Ympäristöministeriö on rahoittanut 160 000 euron hankkeesta puolet.

Hankkeen pohjalta on mahdollista rakentaa jatkossa valtakunnallinen kierrätyskeskusten sähköinen verkosto ja verkkokauppa.

Facebooktwitterlinkedin