Vähennä valinnoilla vaarallista jätettä

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Tiesitkö, että voit omilla valinnoillasi vaikuttaa syntyvän vaarallisen jätteen määrään? Vaarallisia jätteitä syntyy joka kodissa aivan tavallisissa arjen toimissa; remontoidessa, siivotessa, kosmetiikkaa käytettäessä sekä monien harrastusten yhteydessä.

Suomen Kiertovoima ry:n koordinoima vaarallisen jätteen kampanja osallistuu Euroopan jätteen vähentämisen viikkoon 17.-25.11. Kampanjassa mukana olevat toimijat jakavat vinkkejä vaarallisen jätteen vähentämiseksi sosiaalisessa mediassa, verkkosivuilla sekä muilla omilla kanavilla.

Vaarallisen jätteen tietopankiksi kampanjan myötä kasvavalla vaarallinenjate.fi -sivustolla julkaistaan yhä laajeneva sisältö sekä uusi visuaalinen ilme. Kampanjan aikana sivustolla otetaan käyttöön vaarallisen jätteen chat -asiakaspalvelu. Sen avulla kuluttaja löytää helpommin vastauksen käsillä olevaan vaarallisen jätteen ongelmaan.

Kevään kampanjassa viikoilla 9-11 painotetaan vaarallisen jätteen tunnistamista sekä oikeaa käsittelyä. Vaaralliset jätteet eivät kuulu viemäriin, luontoon tai kodin jäteastiaan. Vaaralliset jätteet on hyvä viedä keräykseen heti niiden synnyttyä – vaaraa on turha säilyttää kotona.

Suomalaiset kunnalliset jätelaitokset yhdistävät voimansa tärkeän asian esille nostamiseksi nyt jo kolmannen kerran toteutettavassa kampanjassa. Hankkeeseen ovat sitoutuneet jätelaitosten lisäksi useat vastuulliset toimijat, kuten kampanjan ohjausryhmään kuuluvat Akkukierrätys Pb, Apteekkariliitto, Fortum Waste Solutions, MePak, Recser, Stena Recycling, Suomen Autokierrätys, Suomen Moottoriliitto, Suomen Uusiomuovi sekä Vesilaitosyhdistys. Lisäksi kampanjan toteuttamista tukevat Kaupan liitto sekä Kuntaliitto.

Vaarallinen Jate.pdf

www.vaarallinenjate.fi

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin