Tekstiililaitokselle rahoitus

Facebooktwitterlinkedin

5.6.2018

Tuoreet rahoituspäätökset vauhdittavat poistotekstiilien jalostuslaitoksen rakentamista Turkuun.

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM), Varsinais-Suomen Liitto ja kuntien jätelaitokset rahoittavat Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n hankkeita. Ne tähtäävät siihen, että suomalaisten poistotekstiilit saadaan käsiteltyä ja myöhemmin jalostettua koti- ja ulkomaisten yritysten uusioraaka-aineeksi.

Varsinais-Suomen Liitto on myöntänyt 73 000 euroa AIKO-tukea lajittelun kehitystyöhön ja markkinakartoitukseen. Tavoitteena on, että poistotekstiilistä saadaan jalostettua juuri sellaista uusioraaka-ainetta, jota sitä hyödyntävät yritykset tarvitsevat.

TEM myönsi jalostuslaitoksen laitehankintoihin 300 000 euroa ja kehittämistyöhön toiset 300 000 euroa. Rahoittajina ovat lisäksi lähes kaikki kunnalliset jätelaitokset. Elokuussa käynnistyvässä hankkeessa toteutetaan ensin jalostuslaitoksen pilotti.

Jalotuslaitos toteutuu nyt osana valtakunnallista Telaketju-yhteistyötä.

Lounais-Suomen Jätehuollon, Turun ammattikorkeakoulun ja VTT:n vetämä Telaketju rakentaa Suomeen poistotekstiilien lajittelu- ja hyödyntämisketjuja, ekosysteemejä ja työpaikkoja. Turussa merkittävänä yhteistyökumppanina on ollut Turun Seudun TST ry, joka on lajitellut ja käsitellyt suurimman osan LSJH:n alueella kerätystä poistotekstiilistä.

Facebooktwitterlinkedin