LATE-lajittelulaitoksen ensi-ilta

Facebooktwitterlinkedin

Kuva: Päijät-Hämeen Jätehuollon kutsuvieraat pääsivät tutustumaan uuteen mekaanisen kierrätyksen lajittelulaitokseen virtuaalitodellisuuskypärän avulla laitoksen avajaisissa 9. joulukuuta Lahdessa. Kuvaaja: Elina Saarinen, Uusiouutiset

 

14.12.2016

 

Ripaus Oscar-gaalan tunnelmaa, hippunen futuristista virtuaalitodellisuutta. Näin vietettiin Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n uuden LATE-lajittelulaitoksen avajaisia Lahdessa 9. joulukuuta.

Elina Saarinen

 

Avajaismaljat nostettiin poikkeuksellisesti Lahden Finnkino-elokuvateatterissa, jonka elokuvakatsomoon noin 130 kutsuvierasta istahtivat popcorn-paketit käsissään. Vierailu Kujalan jätekeskukseen tapahtui valkokankaan ja virtuaalitodellisuuslasien kautta.

Valkokankaalle pääsivät myös Päijät-Hämeen Jätehuollon toimitusjohtaja Tuula Honkanen, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta ja Vimelco Oy:n toimitusjohtaja Päivi Virtanen, joiden avajaispuheet oli tallennettu filmille.

 

10 miljoonan investointi kiertotalouteen

Honkanen kertoi PHJ:n pyrkivän 50 prosentin materiaalikierrätysasteeseen paitsi syntypaikkalajittelua laajentamalla sekä jätehuoltomääräyksiä ja neuvontaa kehittämällä, myös LATE-lajittelulaitoksen avulla. Kapasiteetiltaan 65 000 tonnin ja investoinniltaan 10 miljoonan euron laitos kykenee erottelemaan seka-, energia- ja rakennusjätteistä muovia, metallia, alumiinia ja kartonkia materiaalikierrätystä varten.

Loppuvirrallekin on kaksi energiahyödyntämisväylää: arinapolton lisäksi jätteestä jalostetaan SRF-kierrätyspolttoainetta. Kaatopaikalle päätyy vain vähän palamatonta kiviainesta ja muuta epäorgaanista.

”Kiertotalous ei toteudu niin, että hallitus päättää, vaan niin, että toimijat ryhtyvät käytännön töihin. Onnittelen PHJ:tä edelläkävijyydestä. Toivottavasti saatte seuraajia”, tervehti ministeri Tiilikainen.

Kaupunginjohtaja Myllyvirta laski kierrätyksen työllistävän Lahden seudulla jo tuhatkunta ihmistä. ”Ympäristöalan osaamisen kysyntä kasvaa globaalisti. LATE-lajittelulaitos ja siihen liittyvä toiminta antavat uutta pontta tämän seudun kierrätysliiketoiminnalle”, hän näkee.

Laitos koostuu 51 yksittäisestä laitteesta. Kuljettimia laitoksessa on lähes 500 metriä. Laitoksen prosessikokonaisuuden toimitti Vimelco, jolle laitostoimitus on kokonaisvaltaisuudessaan poikkeuksellinen.

”Laitos on suunniteltu uraauurtavalla tavalla: Kotitalouksien sekajätteestä, kaupan alan energiajätteestä ja sekalaisesta rakennusjätteestä erotellaan yhdellä tuotantolinjalla raaka-aineita uusiokäyttöön. PHJ:lta päätös investoida tällaiseen laitokseen on hyvin rohkea ja tulevaisuuteen katsova. Se edistää merkittävästi kiertotaloutta”, Vimelcon Päivi Virtanen arvioi.

 

Versio 1.0

PHJ:n liiketoimintapäällikkö Pekka Kilpeläinen kertoo, että jo koeajot ovat tuottaneet hyviä tuloksia. Esimerkiksi erilliskeräystä energiajätteestä on saatu 20 prosenttia materiaalikierrätykseen. Kokonaisvirrasta on saatu kalvomuoveja kiertoon neljä prosenttia ja metalleja kolme prosenttia.

”Olemme ennakkosuunnitelmiin nähden todella tyytyväisiä. Tavoitteena on parantaa toimintaa jatkuvasti. Tämä on laitosversio 1.0, jota kehitämme koko ajan.”

 

[infolaatikko]

LATE-lajittelulaitos

– Kapasiteetti 65 000 tonnia kahdessa vuorossa

– Murskauskapasiteetti 20 tonnia tunnissa

– 250 tonnia jätettä sisään päivässä

– 14 laitoksessa erotetun materiaalin talteenottopaikkaa

– Laitoksen toimitti Vimelco Oy.

– Kuljettimet: Ferroplan Oy

– Rumpuseulat, murskain ja ballistiset erottimet: Komptech GmbH

– Magneetti- ja alumiinierottimet: Master Magnets Ltd

– Optiset erottimet: Pellenc ST

– Tuulierottimet: Westeria

– Pölynpoistolaitteet: PPT Pölynpoistotekniikka Oy

Facebooktwitterlinkedin