75 miljoonaa siniseen talouteen

Facebooktwitterlinkedin

Euroopan komissio ja Euroopan investointipankki EIB:n eurooppalainen investointirahasto EIF julkistivat tänään 4. helmikuuta uuden, 75 miljoonan euron investointirahasto-ohjelman meriympäristöihin liittyville yrityksille.

BlueInvest Fund ohjaa yksityisiä pääomasijoituksia etenkin pienille ja keskisuurille eurooppalaisyrityksille, jotka tuottavat meriympäristöihin ja meriteollisuuden arvoketjuihin liittyviä, ilmastoystävällisiä ja hiilineutraalisuustavoitteita edistäviä ratkaisuja, tuotteita ja palveluita.

Rahoitusta on tarjolla yrityksille, jotka kehittävät esimerkiksi kestävää kalanjalostusta ja meriin liittyvää ruoantuotantoa, rannikoiden tuulivoimaa ja aaltovoimaa tai muuta uusiutuvaa energiantuotantoa, vesistöjen bioteknologiaa tai vaikkapa merenkulun IT-teknologiaa.

”Uusi rahoitusohjelma osoittaa, kuinka julkisia varoja voidaan käyttää houkuttelemaan yksityistä rahoitusta ja kiihdyttämään meriteollisuuden kehitystä”, sanoi EIF:n johtaja Alain Godard Brysselissä ohjelman lanseeraamisen yhteydessä.

”Meret ovat ensimmäisiä kärsijöitä ilmastonmuutoksesta, mutta meriympäristöissä on myös ratkaisun avaimia ilmastokriisin hillitsemiseen. Uusi 75 miljoonan euron rahasto on työkalu, jolla otetaan nämä ratkaisun avaimet käyttöön”, sanoi Euroopan ympäristö-, meri- ja kalateollisuuskomissaari Virginijus Sinkevičius. Hän totesi ohjelman olevan osa Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa tukien eurooppalaisten pk-yritysten kasvua.

Euroopan komissio ohjaa siniseen talouteen myös 40 miljoonan euron lisärahoituksen BlueInvest-ohjelmastaan.

Kuva: Reetta Virtanen. Uusi rahasto on tarkoitettu tukemaan meriin liittyvää yritystoimintaa.

Facebooktwitterlinkedin